Matka kohti tuntematonta...
Elokuussa minulle ehdotettiin hakeutumista vapaaehtoiseksi Punaisen Ristin projektiin, joka toetutettaisiin keväällä 2013 ja kohteena Latinalainen Amerikka tai Balkanilla tapahtuva valmiusharjoitus(?)..... lähes näin epämääräisellä kuvauksella jäin pohdiskelemaan mahdollisuuksiani tällaisen muutaman kuukauden projektiin osallistumisesta. Tottakai olin innoissani asiasta, mutta elämä on jo sen verran opettanut, että piti hetki kuitenkin miettiä asiaa eri näkövinkkeleistä.
Valmiuspäällikkö meidän piiritoimistolta lähettelei s-postilla tarkempia faktoja projektista ja hiukan jo innostuinkin asiaa enemmän haaveilemaan.
Minulla on ollut jo vuosia haave päästä ulkomaan keikalle Punaisen Risitn kautta, mutta hidasteena on todennäköisesti ollut se, että en ole koskaan edes hakenut KV-reservin koulutukseen :)
Lopulta päädyin hakemaan projektiin ja samalla miettimään, mitäköhän työnantaja tähän asiaan mahtaa kommentoida. Kummallista kyllä, olin tyynen rauhallinen asian suhteen siinä mielessä, että tiesin lähteväni matkaan vaikka työnantajan mielipide olisi kielteinen. Projektin hakuvaiheessa ja vieläkin on avoinna se fakta, että miten pitkään reissuun ollaan lähdössä ja myös kohdemaa on vielä avoin. Latinalainen Amerikka on melko laaja käsite, mutta sinne minä omaa kiinnostustani kuitenkin ensisijaisesti osoitin ja sinne minä haluan.
Muutaman viikon kuluttua hakuajan päättymisestä sain uutisia, että minua olisi suomen puolesta esitetty toivomaani projektiin ja innosta soikeana tätä asiaa siinä punnitsin mielessäni ja toki tässä vaiheessa asiaa avasin lähemmin myös mm. vanhemmilleni.
Äiti ja Isä ovat minulle tärkeitä ja heille asian kertominen jotenkin hiukan jännitti. Olin kertonut kyllä kertonut aikeistani, mutta hieman ehkä hajanaisesti. Muistan kun kerroin äidilleni asiaa niin minua jännitti hänen reaktionsa ja hieman naurahdellen hän vaan tokaisi, että "ei nämä sinun projektit enää oikein pääse yllättämään". Mitähän tuo nyt tarkoitti? Olen tehnyt elämässäni asioita, joita olen halunnut kokeilla ja en ole katunut niitä ollenkaan, päinvastoin. Elämä on kokemista ja elämistä varten ja en halua päätyä vanhana surkuttelemaan tekemättömiä asioita. Vuosi Au Pairina maailman ihanimmassa perheessä Virginiassa, vuosi armeijassa tai oikeammin merivoimissa tai opiskelujen yhteydessä tehty vaihto Intiaan/Bombayhin. Mitään näistä en vaihtaisi pois - minulla on tärkeitä ja läheisiä kontakteja monessa paikassa ja elämää rikastuttaneita vaiheita joita sitten voi myöhemmin ( ja toki nytkin) muistella ilolla.
Nyt jään innolla odottamaan, että minne sitä sitten oikein lähdetään!!!!
On my way to somewhere... abroad...
I were kind of talked into applying to a Red Cross project where they were looking for volunteers to do some projects in spring 2013... That was the basic information where this all started and what I knew when applying to this project. Well I did knew that German Red Cross was seeking people to volunteer in EVHAC ( European volunteer Humanitarian Aid Corps) to participate the micro projects in Latin America and in Kosovo.
At the moment I still don't know where I'm going but for sure - I will go if I am accepted into this project. My wish is to get into the Latin Americans project and actually I already know that the Finnish Red Cross has recommended me to German RC and to the Latin Americas project.
I was a little nervous about breaking the new to my parents but I think they did share the joy with me... My mom did mention that this didn't really suprize her :) - I wonder why?!
My parents are my close family since I'm still single. I have done a lot in my life; working, travelling and exploring the world. There isn't anything that I regret doing and I'm priviledget to have such parents whom have supported and loved me so much that they have pushed me all the time forward to experience more. I know they worry and I do worry about them as well. That life my folks! Still I need to go on and see more so that when I get old - I will have things to remember :)
So - this is a short intro and there are more to come...
Elokuussa minulle ehdotettiin hakeutumista vapaaehtoiseksi Punaisen Ristin projektiin, joka toetutettaisiin keväällä 2013 ja kohteena Latinalainen Amerikka tai Balkanilla tapahtuva valmiusharjoitus(?)..... lähes näin epämääräisellä kuvauksella jäin pohdiskelemaan mahdollisuuksiani tällaisen muutaman kuukauden projektiin osallistumisesta. Tottakai olin innoissani asiasta, mutta elämä on jo sen verran opettanut, että piti hetki kuitenkin miettiä asiaa eri näkövinkkeleistä.
Valmiuspäällikkö meidän piiritoimistolta lähettelei s-postilla tarkempia faktoja projektista ja hiukan jo innostuinkin asiaa enemmän haaveilemaan.
Minulla on ollut jo vuosia haave päästä ulkomaan keikalle Punaisen Risitn kautta, mutta hidasteena on todennäköisesti ollut se, että en ole koskaan edes hakenut KV-reservin koulutukseen :)
Lopulta päädyin hakemaan projektiin ja samalla miettimään, mitäköhän työnantaja tähän asiaan mahtaa kommentoida. Kummallista kyllä, olin tyynen rauhallinen asian suhteen siinä mielessä, että tiesin lähteväni matkaan vaikka työnantajan mielipide olisi kielteinen. Projektin hakuvaiheessa ja vieläkin on avoinna se fakta, että miten pitkään reissuun ollaan lähdössä ja myös kohdemaa on vielä avoin. Latinalainen Amerikka on melko laaja käsite, mutta sinne minä omaa kiinnostustani kuitenkin ensisijaisesti osoitin ja sinne minä haluan.
Muutaman viikon kuluttua hakuajan päättymisestä sain uutisia, että minua olisi suomen puolesta esitetty toivomaani projektiin ja innosta soikeana tätä asiaa siinä punnitsin mielessäni ja toki tässä vaiheessa asiaa avasin lähemmin myös mm. vanhemmilleni.
Äiti ja Isä ovat minulle tärkeitä ja heille asian kertominen jotenkin hiukan jännitti. Olin kertonut kyllä kertonut aikeistani, mutta hieman ehkä hajanaisesti. Muistan kun kerroin äidilleni asiaa niin minua jännitti hänen reaktionsa ja hieman naurahdellen hän vaan tokaisi, että "ei nämä sinun projektit enää oikein pääse yllättämään". Mitähän tuo nyt tarkoitti? Olen tehnyt elämässäni asioita, joita olen halunnut kokeilla ja en ole katunut niitä ollenkaan, päinvastoin. Elämä on kokemista ja elämistä varten ja en halua päätyä vanhana surkuttelemaan tekemättömiä asioita. Vuosi Au Pairina maailman ihanimmassa perheessä Virginiassa, vuosi armeijassa tai oikeammin merivoimissa tai opiskelujen yhteydessä tehty vaihto Intiaan/Bombayhin. Mitään näistä en vaihtaisi pois - minulla on tärkeitä ja läheisiä kontakteja monessa paikassa ja elämää rikastuttaneita vaiheita joita sitten voi myöhemmin ( ja toki nytkin) muistella ilolla.
Nyt jään innolla odottamaan, että minne sitä sitten oikein lähdetään!!!!
On my way to somewhere... abroad...
I were kind of talked into applying to a Red Cross project where they were looking for volunteers to do some projects in spring 2013... That was the basic information where this all started and what I knew when applying to this project. Well I did knew that German Red Cross was seeking people to volunteer in EVHAC ( European volunteer Humanitarian Aid Corps) to participate the micro projects in Latin America and in Kosovo.
At the moment I still don't know where I'm going but for sure - I will go if I am accepted into this project. My wish is to get into the Latin Americans project and actually I already know that the Finnish Red Cross has recommended me to German RC and to the Latin Americas project.
I was a little nervous about breaking the new to my parents but I think they did share the joy with me... My mom did mention that this didn't really suprize her :) - I wonder why?!
My parents are my close family since I'm still single. I have done a lot in my life; working, travelling and exploring the world. There isn't anything that I regret doing and I'm priviledget to have such parents whom have supported and loved me so much that they have pushed me all the time forward to experience more. I know they worry and I do worry about them as well. That life my folks! Still I need to go on and see more so that when I get old - I will have things to remember :)
So - this is a short intro and there are more to come...
